yhdistetty

Torstai 20.12.2012 klo 13:25

Valmentaminen on mielenkiintoista puuhaa

Yhdistetyssä Hannu Mannisen tuntevat kaikki. Nykyisin etenkin nuoret yhdistetyn urheilijat ovat saaneet tutustua Hannuun myös valmentajana. Hän on ollut syksyn aikana mukana Lidl-junioriryhmän leireillä vetämässä harjoituksia ja tutustumassa nuoriin tulevaisuuden lupauksiin. Hannu Manninen on kokenut nuorten valmentamisen mielenkiintoisena. – On ollut mielenkiintoista seurata junioreiden tekemistä ja sitä, missä yhdistetyn junioritoiminta menee maajoukkuetasolla. Leireillä on mukava … Jatka lukemista »

Lue lisää
Sunnuntai 16.12.2012 klo 19:29

Ryynänen ja Herola maailmancuppisteille

Ramsaussa käydyissä yhdistetyn maailmancupkisoissa Janne Ryynänen ja Ilkka Herola kisasivat maailmancuppisteille. Ryynäsen sijoitus kisassa oli 25:s ja Ilkka Herola 27:s. Norjan Mikko Kloksen kirkasti eilisen hopea mitalinsa venyttämällä itsensä voittoon tiukassa loppukirissä. Toisen sijan otti Ranskan Jason Lamy Chappui. Kolmanneksi sijoittui itävaltalainen Mario Stecher. Kisan kolmas suomalainen Mikke Leinonen oli kisassa 38:s. Sunnuntain kisa oli … Jatka lukemista »

Lue lisää
Lauantai 15.12.2012 klo 20:27

Yhdistetyn kisassa suomalaiset eivät yltäneet maailmancuppisteille, Janne Ryynäsellä huonoa tuuria hiihto-osuudella

Yhdistetyn maailmancupkisa käytiin Itävallan Ramsaussa. Suomalaisilla oli vaikeuksia lauantaina käydyssä Gundersen -kisassa. Kisassa voiton vei Norjan Magnus Moan. Moan nousi samalla maailmancupin kärkeen. Mikko Koksien takasi Norjalle kaksoisvoiton. Kolmanneksi kisassa tuli Saksan Fabien Riessle. HS-98 mäestä hypätyn mäkiosuuden jälkeen Janne Ryynänen oli sijalla 7. Hiihto-osuudelle Ryynänen lähti 33 sekuntia mäkiosuuden voittanutta Itävallan Mario Seidliä jäljessä. … Jatka lukemista »

Lue lisää
Lauantai 15.12.2012 klo 16:41

Finnjumping ja Suomen Hiihtoliitto: Askel kohti hiihtourheilun yhdistymistä

Mäkihypyn ja yhdistetyn lajiliitto Finnjumping ry palaa osaksi Suomen Hiihtoliittoa (SHL). Finnjumping ry:n ja ja SHL:on neuvotteluissa on tultu tulokseen, että SHL:n alle perustetaan uusi mäkihypyn ja yhdistetyn yksikkö. Muutoksella pyritään turvaamaan suomalaisen hiihtourheilun menestys pitkällä aikavälillä. Syyt ”vanhaan malliin” palaamiselle ovat selkeät. Suomen Hiihtoliiton puheenjohtaja Matti Sundberg korostaa yhteistyön merkitystä. ”Nyt päätetty järjestely parantaa … Jatka lukemista »

Lue lisää
Perjantai 7.12.2012 klo 12:41

KANSALLISTALKOOT KÄYNNISTYY KOKO KANSALLE

Finnjumping ry:n mäkihypyn ja yhdistetyn varojen keräämiseksi suunnitellut Kansallistalkoot on käynnissä ja nyt myös yksityishenkilöt voivat siihen osallistua. Yritykset ja yksityishenkilöt voivat antaa lajien toimintaedellytysten kehittämiselle tukensa erilaisia tukipaketteja tai kampanjatuotteita ostaen. Aiemmin vain perustietoa kampanjasta tarjonnut verkkosivu www.kansallistalkoot.fi on nyt avautunut laajemmaksi ja sivulla jaetaan informaatiota kampanjasta, tuodaan esille tarinaa urheilijoista, kootaan laji- ja kampanjauutisia yhteen … Jatka lukemista »

Lue lisää
Perjantai 7.12.2012 klo 10:55

Yhdistetyn nuoret tähtäävät korkealle

- Tavoitteenamme on päästä Suomen maajoukkueeseen ja sitä kautta kiertämään maailmancupin kisoja tulevaisuudessa. Näin kiteyttävät yhdistetyn Lidl-ryhmän 12-vuotiaat pojat Atte Kettunen ja Wille Karhumaa omat toiveensa tulevaisuuden näkymistään yhdistetyssä. Mutta ennen kuin tähän päästään, on tehtävä paljon työtä. Sitä pojat tekevät mielellään. Molemmat pojat ovat mukana Lidl-nuorten maajoukkueryhmässä. Wille on mukana jo toista vuotta, Atte … Jatka lukemista »

Lue lisää
Maanantai 3.12.2012 klo 17:57

Yhdistetyn parisprintin tuloksena 12:s sija

Rukalla sunnuntaina kisatussa yhdistetyn parisprintissä Suomen ykkösjoukkueen miesten Ilkka Herolan ja Janne Ryynäsen sijoitus oli 12:s. Mäkiosuuden jälkeen Herola ja Ryynänen lähtivät ladulle kuudentena 55 sekuntia kärjessä ollutta Itävaltaa jäljessä. Raskaassa hiihtokelissä voiton vei Itävallan pari Bernhard Gruber ja Mario Stecher. Toiseki tulivat Norjan Haavard Klemetsen ja Mikko Kokslien. Kolmannen sijan vei Ranskan Sebastien Lacroix … Jatka lukemista »

Lue lisää
Sunnuntai 2.12.2012 klo 10:21

Ilkka Herola kilpaili maailmancup-pisteille

Lauantaina käydyn kisan voitti Ranskan Jason Lamy Chappuis, toiseksi tuli Magnus Krog Norjasta ja kolmannen sijan vei toinen ranskalainen Sebastien Lacroix. Ilkka Herolan sijoitus kisassa oli 22:s. Suorituksellaan Herola avasi maailmancuppistetilinsä. Herola oli tyytyväinen päivän suoritukseensa. “Tänään oli hyvä päivä. Hiihto sujui tänään paremmin kuin mäki. Suoritus oli sitä, mitä tämän päivän kuntoni on.” Päävalmentaja … Jatka lukemista »

Lue lisää
Sunnuntai 18.12.2011 klo 18:00

Ranskan Jason Lamy Chappuis jälleen ykkönen Seefeldissä

FIS yhdistetyn maailmancupissa käytiin sunnuntaina 18.12.2011 Seefeldissä (AUT) viimeinen osakilpailu ennen joulun ja uuden vuoden yli ulottuvaa taukoa. Kilpailun voiton vei maailmancupia johtaja Jason Lamy Chappuis(FRA). Janne Ryynänen onnistui mäkiosuudella, mutta viimein pykälä hiihtovauhdista puuttuu vielä.

Lue lisää
Lauantai 17.12.2011 klo 18:19

Jason Lamy Chappuis 1. Seefeldin lumituiskussa

FIS yhdistetyn maailmancup jatkui lauantaina 17. joulukuuta Itävallan Seefeldissä gundersen-kilpailulla. Sankka lumisade kiusasi kilpailua ja koitui Suomen ykkösmiehen Janne Ryynäsen harmiksi kisassa. Maailmancupin johtaja, Ranskan Jason Lamy Chappuis, oli lauantain ykkönen.

Lue lisää

Vanhemmat artikkelit «