Välineet ja varusteet

Mäkihypyn varusteet ovat vuosien varrella käyneet läpi monia muutoksia rakenteeltaan, materiaaleiltaan, muodoiltaan ja ominaisuuksiltaan. Parhaita mahdollisia kilpailuominaisuuksia testataan jatkuvasti huipputeknisesti tieteellisin mentelmin mm. tuulitunnelissa. Säännöt määräävät kehityksen rajat – käytännössä usein kuitenkin on käynyt niin, että säännöt on saatu vasta jälkikäteen. Tuoreita esimerkkejä em. kehityskulusta ovat pukusäännösten useat tarkistukset vuosien varrella ja parhaillaan meneillään oleva siteisiin keskittyvä aktiivinen kehitystyö ja siihen liittyvä keskustelu kehitystyön rajoista.

Harrastusta aloittelevien nuorten ja vielä kansallisen tasonkin hyppääjien ongelmana on, että mäkihyppy ei ole massojen urheilua. Varusteita ei saa tavaratalojen urheiluosastoilta tai tavallisista urheilukaupoista. Vime vuosina välineiden maahantuontiyrityksiä on perustettu useampiakin ja näin tilanne on varusterintamalla helpottunut merkittävästi aiemmasta. Käytännössä välineet hankitaan usein urheiluseurojen yhteisostoilla ja välineitä kierrättämällä sillä varusteiden käyttöikä on varsin pitkä. Maajoukkuetason kilpailijoille varusteet tulevat yleensä suoraan valmistajilta ja hyppääjät itse osallistuvat välinekehitykseen merkttävällä panoksella.

Mäkisukset
Mäkisuksien pituus määräytyy hyppääjän pituuden ja painon mukaan. Suksien mitta saa olla enintään 145% kilpailijan pituudesta. Tarkka suksen mitta määrittyy FIS:n BMI-taulukon mukaan. Nuorten alle 14-vuotiaiden säännöt ovat hieman väljempiä; suksen pituus määrittyy urheilijan pituuden mukaan ja painoindeksi ei ole käytössä. Myös suksien muoto ja paino ovat mäkihyppysäännöissä tarkkaan määrätyt.

Siteet
Siteet kiinnitetään suksiin siten, että enintään 57 % suksen pituudesta jää hyppykengän etupuolelle. Siteiden tärkein ominaisuus on niiden aukeaminen kaatumistilanteessa. Aiemmin käytössä olleet vaijeristeet ovat jääneet lähinnä pienimpien mäkikotkanalkujen käyttöön seurojen mäkikouluissa nykyaikaisen siteen ollessa kärkisidetyyppinen ratkaisu josta tuli hallitseva sidetyyppi jo vuosia sitten mäkiurheilun huipputasolla. Suomalaiset ovat olleet viime vuosina erityisen aktiivisia sidekehitysrintamalla ja suomalaisvalmistajalta on nähty innovatiivisia ratkaisuja joihin lukuisat huippuhyppääjät tälläkin hetkellä luottavat välineitä valitessaan.

Hyppykengät
Mäkihyppykengät ovat korkeavartiset, kuitenkin joustavat. Kengät on muotoiltu niin, että hyppääjän on mahdollista nojata eteen, suksien päälle lennon aikana. Korkea takatuki antaa tukea alastulossa. Mäkihyppykengät ovat yhdistelmä huipputeknisiä avaruusajan materiaaleja, kuten erilaiset komposiittikuidut ja perinteistäkin perinteisempiä materiaaleja, kuten nahkaa. Nykyaikaiset mäkihyppykengät ovat todellisia käsityötaidon mestarinäytteitä.

Hyppypuku
Hyppypuvun tulee sääntöjen mukaan olla kokonaan samaa kangasta. Kankaan ominaisuudet on tarkkaan määritelty. Puvun tulee läpäistä ilmaa jokaisesta osastaan yhtä paljon. Pukujen ilmanläpäisy ja leikkaukset mitataan varustetarkastajan toimesta. Hyväksyttyyn pukuun kiinnitetään numeroitu ”blommi”, joka mahdollistaa puvun käytön kilpailuissa.

Puvun tulee olla hyppääjän kokoava vastaava ympärysmitoiltaan. Perussääntö on, että kussakin kehon kohdassa puku saa olla ympärysmitoiltaan 6 cm vastaavaa kehon mittaa suurempi. Hyppypukuun liittyviä erittäin tarkkoja sääntöjä on päivitetty lähes vuosittain.

Tarkat ohjeet mäkihyppypuvun mitoista ja mittaamisesta FIS:n sivuilta.

Kypärä
Kypärä on ollut mäkihypyssä pakollinen 1970-luvun lopulta lähtien. Kypärässä tulee olla turvamerkintä. Suojalasien käyttöä suositellaan.

Mäkihypyn varustesäännöt FIS:n sivuilta http://www.fis-ski.com/uk/disciplines/ski-jumping-rules/ski-jumping-rules/rules.html