Lajiyhdistys Finnjumping ry perustettiin 7.11.2009 toimimaan mäkihypyn ja yhdistetyn edunvalvojana ja organisoimaan molempien lajien urheilutoiminta sekä turvaamaan lajien kehitys tilanteessa, jossa Hiihtoliiton rakennetta ja toimintaa organisoitiin uudelta pohijalta. Perustamiskokouksessa Kokkolassa yhdistys sai toimintaansa kuvaavan, sopivasti kansainvälisissäkin yhteyksissä toiminnan luonnetta viestittävän nimen, Finnjumping. Perustamiskokouksessa Kokkolassa valittiin toimeenpaneva hallitus, joka käynnisti Finnjumpingin toiminnat yhdessä henkilöstön ja seuraväen kanssa. Toimeenpaneva hallitus valittiin jatkamaan toimessaan ja kehittämään toimintaa Finnjumping ry:n sääntömääräisessä kevätkokouksessa Vuokatin Urheiluopistolla 25.1.2010.
Finnjumping ry:n hallituksen puheenjohtajana toimii Jukka-Pekka Vuori. Hallituksen jäsenet ovat Satu Heikkinen, Jyri Pelkonen, Pasi Sajasalo, Topi Sarparanta, Eero Kuusinen ja Jukka Salmi.
Finnjumping on suomalaisten mäkiseurojen muodostama yhdistys jonka tarkoituksena on pyrkiä kaikin käytettävissään olevin keinoin edistämään suomalaisen mäkiurheilun asiaa ja turvaamaan mäkihypyn ja yhdistetyn nykyisen ja tulevan menestyksen.





