mäkihyppy
Lidl nuorisocupin kokonaistulokset 2012-2013
Lidl nuorisocupin kokonaistulokset ovat selvillä – Lämpimät onnittelut cupissa menestyneille urheilijoille! Lidl palkitsee cupissa parhaiten menestyneet erillisillä palkinnoilla, jotka tullaan toimittamaan urheilijoille suoraan kotiosoitteisiin. LIDL CUP_MÄKIHYPPY_LopputulokseT LIDL CUP_YHDISTETTY_Lopputulokset CUP Naiset_lopputulokset
Lue lisääJyväskylä SM-kisaviikonlopun tulokset
SM-kisaviikonlopun tulossatoa Jyväskylän Hiihtoseuran sivujen kautta: http://www.jhs.fi/jaostot/makijaosto/makiurheilun-superviikonloppu-23/sm-kilpailujen-tulokset/
Lue lisääKoivuranta ja Herola Suomen mestareiksi Jyväskylässä
Mäkihypyn normaalimäen ja yhdistetyn Suomen mestaruuksista taisteltiin tänään sunnuntaina Jyväskylän Laajavuoressa. Erityisesti mäkikilpailussa kisa oli tasainen ja jännittävä loppuun saakka. Parhaiten onnistui tänään Anssi Koivuranta. Ensimmäisen kierroksen jälkeen kilpailua johti Sami Heiskanen, jolle povattiin revanssia epäonnistuneen MM-kisamatkan jälkeen. Heiskanen kuitenkin epäonnistui toisessa hypyssään ja jäi lopulta viidenneksi. Voittoon hyppäsi kahdella tasaisella hypyllä Kuusamon Erä-Veikkojen Koivuranta. … Jatka lukemista »
Lue lisääMäkihypyn ja yhdistetyn Suomen mestaruudet ratkotaan viikonloppuna Jyväskylässä
Tulevana viikonloppuna kilpaillaan mäkihypyn ja yhdistetyn Suomen mestaruuksista Jyväskylän Laajavuoressa. Lauantaina vuorossa on nuorisocupien kilpailut ja sunnuntaina yleisen sarjan Suomen mestaruuskilpailut. Mäkiurheilun Superviikonlopun SM-kilpailutapahtumat, aikataulu Sunnuntai 24.3.2013 9:00 Naisten SM, K–64 9:45 SM yhdistetty ja Nuorten SM yhdistetty, mäkiosuus, HS 108 10:50 Normaalimäen SM, HS 108 13:45 Nuorten SM erikoismäki, HS 108 16:10 SM yhdistetty ja … Jatka lukemista »
Lue lisääAsikaisen ja Muotkan venyminen ei riittänyt Planicassa
Olli Muotka ja Lauri Asikainen osallistuivat torstaina Slovenian Planicassa hypättyyn lentomäen karsintakilpailuun. HS215-mäessä suomalaisten hypyt eivät riittäneet perjantain varsinaiseen kilpailuun. Muotkan karsintahyppy kantoi 184,5 metriä ja riitti jaetulle 39. sijalle. Asikainen puolestaan liiteli 168,5 metriin, joka oikeutti 52. sijaan. Karsinnasta tiensä perjantain varsinaiseen kilpailuun selvitti 30 parasta karsijaa sekä lentomäkicupin kymmenen parasta hyppääjää. Suomalaisten kommentit … Jatka lukemista »
Lue lisääJunior Lady Cupin 1. kauden kokemuksia 2012-2013
Alahärmän Kisan ja Siilinjärven Ponnistuksen mäkijaostojen yhdessä ideoitu ja Seinäjoen sekä Pielaveden kanssa yhteistyössä toteutettu 1. Junior Lady Cup -kilpailu onnistui hienosti. Lady Cupin osakilpailut kilpailtiin Alahärmässä, Seinäjoella, Siilinjärvellä ja Pielavedellä mäkihypyn sekä yhdistetyn lajeissa. Cupin kokonaispisteisteet laskettiin yhteen yhdistetyssä ja erikoismäessä saavutettujen sijojen perusteella. Pistejärjestelmä noudatti maailman cupin pisteytystä. Sarjat Cupissa olivat: tytöt alle … Jatka lukemista »
Lue lisääKykkäsen kausi päättyi Trondheimissa 22. sijaan
Trondheimissa kisattiin perjantaina naisten HS105-mäessä. Suomen Julia Kykkänen sijoitus tasokkaassa kisassa oli 22:s. Kykkäsen hypyt kantoivat 90,5 ja 85,5 metriä. ”Ensimmäinen hyppy oli ihan hyvä. Toisen sitten vähän ryssin. En voi sanoa, että olisin tyytyväinen. Normaalilla hypyllä olisin pärjännyt paremmin” analysoi Kykkänen suoritustaan. Voiton kisassa vei Yhdysvaltojen Sarah Hendrickson 101,5 ja 101 metrin hypyillään. Toiseksi … Jatka lukemista »
Lue lisääMäkihypyn organisaatioasioista päätetään kauden jälkeen
Tänään torstaina kokoontunut Suomen Hiihtoliiton mäkihypyn ja yhdistetyn yksikkö on käsitellyt kokouksessaan lajien tilannetta ja tulevaisuutta sekä organisaatiota. Kokouksessa tutustuttiin myös Jyri Pelkosen johdolla viime viikonlopulla Salpausselällä kokoontuneen mäkihypyn valmennuksen asiantuntijaryhmän näkemyksiin lajien kehittämisestä. ”Käsittelimme Jyri Pelkosen ryhmän raportin ja teemme sen sekä muiden keskustelujen pohjalta ratkaisuehdotuksen Suomen Hiihtoliiton johtokunnalle. Asiaa käsitellään mahdollisimman pian kauden … Jatka lukemista »
Lue lisääMäkijoukkue maailmancupin finaalikisoihin Planicaan valittu
Mäkihypyn maailmancup päättyy Slovenian Planicassa 21.–24.3. Planican lentomäessä hypätään sekä henkilökohtaisia että joukkuekilpailuja. Finaalikisaan lähtevät Suomesta Lauri Asikainen ja Olli Muotka. Valmennuksesta kilpailuissa vastaa Pekka Niemelä. Kahden hyppääjän edustukseen päädyttiin yhteisten keskustelujen jälkeen, joissa kuultiin myös urheilijoiden näkemykset ja tahtotilat. ”Olli on ollut paras lentomäkihyppääjä ja Lauri taas paras suomalainen maailmancupissa. Molemmat ovat erittäin motivoituneita … Jatka lukemista »
Lue lisääMäkihyppy ja yhdistetty: Herola ja Kykkänen kilpailevat Norjassa
Yhdistettyä luvassa myös COC-kisassa Rovaniemellä Ilkka Herola lähtee tavoittelemaan paikkaa top 20 joukossa perjantain maailmancupin kilpailussa Oslossa. Lahdessa murtautuminen 20 parhaan joukkoon jäi muutaman metrin päähän, joten Herolalla riittää nälkää. Onnistuessaan Herolan on mahdollisuus kasvattaa ensi kauden Suomen maailmancupin kiintiöpaikkoja yhdellä. Oslossa kilpaillaan myös lauantaina maailmancupin finaaleissa. Finaaleissa kilpailee maailmancupin 30 parasta, eikä Herolalla ole … Jatka lukemista »
Lue lisää






