mäkihyppy

Maanantai 29.4.2013 klo 13:45

Seurojen kevätkokous ja neuvottelupäivät 27.4.2013 Jyväskylässä

Finnjumping ry:n  kevätkokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat ja keskusteltiin runsaasti kauden aikana tapahtuneista uudistuksista sekä lajien tulevista mahdollisuuksista ja haasteista. Sääntömääräisessä kokouksessa paikalla oli edustettuna 14 mäkihypyn ja yhdistetyn seuraa. Kokouksessa keskusteltiin tänä vuonna runsaasti ja seurojen edustajat esittivät paljon hyviä ja avoimia kysymyksiä. Finnjumping ry:n puheenjohtaja Jukka-Pekka Vuori ja toiminnanjohtaja Mauri Haataja vastasivat Finnjumping ry:ta … Jatka lukemista »

Lue lisää
Perjantai 26.4.2013 klo 05:46

Pekka Niemelän kommentit päätökseen sopimuksensa jatkamisesta

Kiitän luottamuksesta, hienoa, että päätös aikaistui, urheilijat huomioitiin. Olen aina tottunut tekemään työni loppuun. Aikaisemmin Puijon Hiihtoseuran aikana tein olympiadin mm. Matti Hautamäen kanssa vuoteen 2002 asti. Sittemmin Japanissa olympiadin vuoteen 2006 ja Ranskassa olympiadin vuoteen 2010 asti ja nyt Suomessakin, Sotshiin 2014. Tunnen, että potentiaalisimmat olympialaisiin valmistautuvat maajoukkueurheilijamme ja heidän henkilökohtaiset valmentajat, monet lajin … Jatka lukemista »

Lue lisää
Perjantai 26.4.2013 klo 05:11

Pekka Niemelä jatkaa mäkihypyn päävalmentajana

Suomen Hiihtoliiton johtokunta on tänään pitämässään sähköpostikokouksessa todennut, ettei sillä ole perusteita vaihtaa mäkihypyn päävalmentajaa. Liitto pitää näin kiinni aiemmin Pekka Niemelän kanssa tehdystä sopimuksesta. Suomen Hiihtoliiton puheenjohtaja Matti Sundberg arvioi, ettei mäkihypyn viime kauden huono menestys johtunut niinkään päävalmentajasta kuin hyppääjien loukkaantumisista sekä taustayhteisön huonosta taloudellisesta ja organisatorisesta tilasta. “Tarkoituksenamme on luoda mäkihypyn kehittämiselle … Jatka lukemista »

Lue lisää
Maanantai 22.4.2013 klo 18:53

Suomen Hiihtoliiton johtokunta ei vielä päättänyt mäkihypyn valmentaja-asiaa

Suomen Hiihtoliiton johtokunta ei tänään maanantaina 22.4.2013 pidetyssä kokouksessaan tehnyt päätöstä mäkihypyn päävalmentaja Pekka Niemelän jatkosta. Niemelän sopimus, joka ulottuu Sotsin 2014 olympialaisiin saakka, on toistaiseksi voimassa. Päävalmentaja-asiasta keskusteltiin johtokunnan kokouksessa. Johtokunta kaipaa kuitenkin vielä tarkemman selvityksen asiasta ja ennen kaikkea tilannekatsauksen mäkihypyn budjetista ja toimintasuunnitelmasta. Suomen Hiihtoliiton johtokunta kokoontuu seuraavan kerran 13.5.2013. Päävalmentajan jatko … Jatka lukemista »

Lue lisää
Maanantai 22.4.2013 klo 10:33

Finlandia Veikkaus cup – kokonaistulokset 2012-2013

Finlandia Veikkaus cupin kokonaistulokset kansalliselta kilpailukaudelta 2012-2013 on julkaistu. Tulokset on ladattavissa tämän artikkelin alalaidasta. Veikkaus palkitsee kokonaistulosten kolme parasta molemmista lajeista, mäkihyppy ja yhdistetty, yleisessä sarjassa. Palkinnot toimitetaan voittajien kotiosoitteisiin. Finlandia Veikkaus cupia hypättiin mäessä seitsemällä eri paikkakunnalla marraskuusta 2012 maaliskuuhun 2013. Kokonaistulosten kolme parasta (järjestyksessä) mäkihypyssä: Jarkko Määttä, Juho Ojala ja Olli Muotka. … Jatka lukemista »

Lue lisää
Torstai 18.4.2013 klo 13:28

Jukka-Pekka Vuori ehdolle Hiihtoliiton puheenjohtajaksi

Mäkihypyn ja yhdistetyn yksikön puheenjohtaja, Jukka-Pekka Vuori asettui ehdolle Suomen Hiihtoliiton puheenjohtajaksi. Vuorella on tukenaan eri hiihtolajitahojen vankka kannatus. SHL:n puheenjohtaja valitaan liittokokouksessa Seinäjoella 18.5.2013.

Lue lisää
Tiistai 16.4.2013 klo 09:42

Sohvaheitosta hyväntekeväisyystansseiksi

Tanssiorkesteri Laplanders päätti  kantaa kortensa kekoon Kansallistalkoisiin ja järjesti hyväntekeväisyystanssit Suomen mäkihyppääjien  sekä yhdistetyn miesten nimissä. Tanssit polkaistiin käyntiin Rovaniemen ravintola Valdemarissa maaliskuun 30. päivänä. Idea talkootansseihin lähti iltauutisista, joissa käsiteltiin mäkihypyn ja yhdistetyn taloustilannetta. Ystäväpariskuntien mieleen jäi yksittäisten mäkihyppysuksien hinta. “Järjestetään yhdet tanssit niin siinä ois pojille sukset”, oli basistina bändissä toimiva Ari Uusinarkaus … Jatka lukemista »

Lue lisää
Maanantai 15.4.2013 klo 12:47

Tutkimus – Mitä liikunta maksaa?

SHL on mukana liikunnan ja harrastusten kustannuksia kartoittavassa tutkimuksessa. Yhdistetyn ja mäkihypyn urheilijoiden ja seurojen vastaukset ovat tervetulleita ja arvokkaita – toivottavasti mahdollisimman moni vastaa kyselyyn. Linkki kyselyyn tämän artikkelin alalaidassa. Vastanneiden kesken arvotaan tuotepalkintoja! http://www.webropolsurveys.com/S/752568B68C4B5B4D.par

Lue lisää
Maanantai 8.4.2013 klo 09:50

Veteraanicupin kokonaistulokset selvillä

Veteraanicupia kilpailtiin menneellä kaudella sekä normaali- että suurmäessä ja nyt ovat lopputulokset selvillä. Alla olevista linkeistä pääsee tuloksiin tutustumaan kokonaisuudessaan: Veteraani CUP_MÄKI_Lopputulokset_2013 Veteraani CUP ISO_MÄKI_Lopputulokset_2013 Onnittelut kisoissa menestyneillä!

Lue lisää
Lauantai 21.4.2012 klo 12:40

Mäkihypyn ja yhdistetyn päävalmentajat nimetty

Finnjumpingin hallitus on julkistanut mäkihypyn ja yhdistetyn päävalmentajat. Mäkihypyn päävalmentajana seuraavat kaksi vuotta jatkaa Pekka Niemelä ja yhdistetyn päävalmentajaksi on nimetty Petter Kukkonen. Pekka Niemelä on toiminut Suomen mäkihypyn päävalmentajana viimeiset kaksi kautta ja sitä ennen neljä vuotta Ranskan mäkimaajoukkueen päävalmentajana. 37-vuotias Niemelä on toiminut aiemmin myös japanilaisen yritysjoukkueen, Team Tsuchivan valmentajana useamman vuoden ajan. Valmentajauransa … Jatka lukemista »

Lue lisää

Vanhemmat artikkelit «