Finnjumping ry

Torstai 28.2.2013 klo 22:08

Val di Fiemme: Ilkka Herola paras yhdistetyn HS134/10 km kilpailussa

Ilkka Herola oli tänään lähellä tavoitetta yhdistetyn suurmäen kilpailussa. Herola lähti hiihtoon sijalta 26. ja pystyi nousemaan 22:nneksi. Tavoite kahden kymmenen joukkoon pääsemisestä kaatui aamun mäkihyppyosuudella. Janne Ryynänen oli kilpailun 26., Mikke Leinonen 36. ja Eetu Vähäsöyrinki 37. Kilpailun voittoon hyyppäsi ja hiihti Saksan Eric Frenzel. Toiseksi kilpaili Itävallan Bernhard Gruber ja kolmas Ranskan Jason … Jatka lukemista »

Lue lisää
Torstai 28.2.2013 klo 13:23

Val di Fiemme: Yhdistetyn mäkiosuudella ”täysin tekemätön paikka Suomi-pojalla”

Olosuhteet muuttuivat radikaalisti kilpailun puolessa välissä Suomen yhdistetyn urheilijat joutuvat jälleen lähtemään takamatkalta 10 kilometrin hiihto-osuudelle. Vaikka hyppääminen HS134-mäestä oli tänään hyvää, jopa kisojen parasta, muuttuivat olosuhteet niin edullisiksi kärkipään hyppääjille, että tasapuolisesta kilpailusta ei voida puhua. Kilpailussa ylitettiin HS-piste useaan kertaan ja myös mäkiennätys meni uusiksi muutaman hyppääjän toimesta. Suomalaiset hyppäsivät lähtönumeroilla 2, 20, … Jatka lukemista »

Lue lisää
Keskiviikko 27.2.2013 klo 14:39

Val di Fiemme: Yhdistetyn joukkuekilpailun nelikko HS134/10km henkilökohtaiseen kilpailuun

Yhdistetyn seuraavaan MM-kisakoitokseen starttaa sama nelikko, joka kilpaili joukkuekilpailussa. Torstain HS134/10km -kilpailuun lähteen suomalaisista Janne Ryynänen, Mikke Leinonen, Ilkka Herola ja Eetu Vähäsöyrinki. Siirtyminen suurmäkiharjoitteluun on sujunut yhdistetyn miehiltä hyvin ja ajatukset ovat positiivisia torstain kilpailua ajatellen. Päävalmentaja Petter Kukkonen uskoo, että tavoitteeksi asetettu tulos, yksi mies 20 joukkoon, toteutuu. ”Kisakunto on samaa tasoa,  mikä … Jatka lukemista »

Lue lisää
Tiistai 26.2.2013 klo 12:41

Val di Fiemme: Mäkimiehillä vielä parannettavaa ennen suurmäen kilpailua

Suomen mäkinelikko, Anssi Koivuranta, Lauri Asikainen, Sami Heiskanen ja Ville Larinto, hakee vielä parasta iskua keskiviikkoiseen suurmäen karsintaan Val di Fiemmen MM-kilpailuissa. Predazzon HS134-suurmäestä on takana ensimmäinen harjoitus, seuraavissa keskitytään hypyn kokoamiseen ja oikean fiiliksen löytämiseen. Edessä on vielä tiistain kolmen kierroksen harjoitukset sekä harjoituskierros keskiviikkona ennen karsintakilpailua. Päävalmentaja Pekka Niemelän mukaan pojat eivät vielä … Jatka lukemista »

Lue lisää
Maanantai 25.2.2013 klo 14:25

Lidl-cupin osakilpailu Hiittenharjulla

Harjavallan Jymy sai jo perinteisesti järjestää Länsi-Suomen mäkikeskuksessa Hiittenharjulla Lidl-cupin osakilpailun. Kisat käytiin 16.-17.2.2013 ja samana viikonloppuna kisattiin myös KLL:n SM-kilpailut. Tällä kertaa kilpailijat saivat nauttia pilvisestä ja tuulettomasta säästä; olosuhteet kisoille olivat mainiot. Hiittenharjun mäet ja ladut olivat mainiossa kunnossa eikä kaatumisia nähty juuri ollenkaan. Mäkikeskuksessa oli kisaviikonlopun aikana havaittavissa suuren urheilujuhlan tuntua. Mäkihypyn-ja yhdistetyn kilpailut … Jatka lukemista »

Lue lisää
Maanantai 25.2.2013 klo 11:53

Yhdistetyn nuoret tarvitsevat lisää kilpailuja

Yhdisteyn Lidl-ryhmäläisten kilpailukausi on menossa ja ryhmään kuuluvat nuoret ovat pärjänneet hyvin kisoissaan.  Ryhmän jäseniä löytyy kaikista nyt käydyistä kotimaisista kilpailuista viiden parhaan joukosta ja myös voittoja on tullut. Juha Viholaisen ja Antti Kuisman mielestä nuorille tarvittaisiin kuitenkin lisää kilpailuja kauden aikana. Yhdistetyn nuoret kilpailevat nykyään kauden aikana 5-12 kilpailua. Valmentajat haluaisivat, että kilpailuja lisättäisiin … Jatka lukemista »

Lue lisää
Sunnuntai 24.2.2013 klo 21:05

Val di Fiemme: Yhdistetyn joukkueen onnistuminen tuli hiihtoladulla

Tulostavoitteeksi yhdistetyn joukkuekilpailulle oli asetettu yltäminen kahdeksan joukkoon. Suomen nelikko Ilkka Herola, Mikke Leinonen, Janne Ryynänen ja Eetu Vähäsöyrinki piti sijan hieman heikosti menneen mäkiosuuden jälkeen ja todisti hiihtovauhdin olevan kohdallaan. Joukkuekisan hyppyosuudella tuulet pyörivät Predazzon normaalimäessä ja useat urheilijat joutuivat etenkin kolmos- ja nelosryhmissä odottamaan. Eniten tuulet vaikuttivat Ilkka Herolaan, kun mies joutui uusimaan … Jatka lukemista »

Lue lisää
Lauantai 23.2.2013 klo 21:06

Val di Fiemme: Suomalaisilta jäi toinen kierros kokematta normaalimäen kilpailussa

Mäkihypyn HS106-normaalimäen kilpailussa suomalaisnelikko ei pystynyt venymään. Tuloksena oli jääminen ulos toiselta kierrokselta. Kilpailun voittoon hyppäsi Norjan Anders Bardal. Toiseksi ponnisti Itävallan Gregor Schlierenzauer ja kolmanneksi Slovenian Peter Prevc. Kilpailun tulokset kokonaisuudessaan Kilpailun jälkeen miehet totesivat tilanteen ja analysoivat hyppyjänsä seuraavasti: Anssi Koivuranta (39.): ”Ei menny hyvin, eikä menny mitenkään muuten kuin normaalisti. Sijoitus on … Jatka lukemista »

Lue lisää
Perjantai 22.2.2013 klo 22:07

Val di Fiemme, 22.2.2013: Kykkänen liiteli kymmenenneksi MM-mäessä

Naisten mäkihypyssä Suomen Julia Kykkänen hyppäsi komeasti kauden parhaat hypyt ja oli lopputuloksissa upeasti kymmenes. Loukkaantumisen jälkeen lähes suoraan tositoimiin ja MM-kilpailuihin palannut Kykkänen hyppäsi rennosti ja ennakkoluulottomasti. Predazzon parhaat hypyt osuivat kilpailuun. ”Ehkä olen parempi kilpailija kuin treenaaja”, Julia Kykkänen sanoi pilke silmäkulmassa. ”Kisa meni tosi hyvin, olen tyytyväinen. Hypyt tuli rennosti ja ponnistus … Jatka lukemista »

Lue lisää
Torstai 21.2.2013 klo 15:00

Urheilijat valmiina tositoimiin Predazzossa

Mäkihypyn ja yhdistetyn kilpailut käynnistyvät virallisesti perjantaina Pohjoismaisten lajien MM-kilpailuissa Italian Val di Fiemmessä. Predazzossa majailevat Suomen mäkihypyn ja yhdistetyn joukkueet ovat valmiina tositoimiin. YHDISTETTY Yhdistetyn henkilökohtaisessa kilpailussa perjantaina 22.2. Suomea edustaa nelikko Janne Ryynänen, Ilkka Herola, Jim Härtull ja Mikke Leinonen. Päävalmentaja Petter Kukkonen: ”Valmistautuminen kilpailuun mennyt suunnitelmien mukaan. Hyppypuolella olemme olleet täällä harjoituksissa … Jatka lukemista »

Lue lisää

Vanhemmat artikkelit «