Finnjumping ry

Maanantai 31.12.2012 klo 19:08

Asikainen mukana uudenvuoden kisassa

Maanantaina Keski-Euroopan mäkiviikko jatkui Garmisch-Partenkirchenin osakilpailulla. Suomalaisten karsintapäivä HS140-mäessä ei sujunut parhaimmalla tavalla. Ainoastaan Lauri Asikainen piti yllä omaa tasoaan ja hyppäsi itsensä mukaan tiistain kisaan. Asikaisen hyppy kantoi 125,5 metriä ja karsinnassa hän sijoittui 14:nneksi. Huomenna Asikainen saa vastaansa Puolan Stefan Hulan. “Puolalaiset ovat osoittaneet olevansa yllätysvalmiita, mutta Hulan on kyllä voitettavissa. Huomisesta uudenvuoden … Jatka lukemista »

Lue lisää
Sunnuntai 30.12.2012 klo 20:56

Mäkiviikon ensikertalainen hyppäsi 49. sijalle

Lauri Asikainen hyppäsi sunnuntaina Obertsdorfin HS137-mäen kisassa sijalle 49. Mäkiviikon ensikertalaisella oli avauskierroksen parikilpailussa vastustajanaan Tshekin Roman Koudelka. Asikaisen ensimmäisellä kierroksella takatuulessa hypätty hyppy kantoi 113,5 metriä. Koudelka hyppäsi 116 metriä. Asikainen hävisi tshekkiläiselle ensimmäisellä hyppykierroksella ja lopputuloksissa Asikaisen hyppy riitti 49. sijaan. ”Hypyssä ei ollut tarpeeksi kantoa. Keulalta olisi pitänyt päästä paremmin irti, jos … Jatka lukemista »

Lue lisää
Lauantai 29.12.2012 klo 19:25

Mäkiviikko starttasi – Asikainen mukana sunnuntain kisassa

Keski-Euroopan mäkiviikko alkoi tänään Oberstdorfin HS137-mäen karsinnalla. Sunnuntain kisaan pääsevät mukaan karsinnan 40 parasta sekä maailmancupin kymmenen parasta hyppääjää. Suomalaisista tiensä sunnuntain kisaan selvitti Lauri Asikainen. Lauri Asikainen oli karsinnan paras suomalainen. 124 metriä kantanut hyppy toi Asikaiselle 18. sijan. Ennen karsintaa hypätyissä harjoituksissa Asikainen hyppäsi 21. sijalle. ”Lauri hyppäsi ensikertalaisena hienosti mukaan sunnuntain kisaan. … Jatka lukemista »

Lue lisää
Torstai 20.12.2012 klo 13:25

Valmentaminen on mielenkiintoista puuhaa

Yhdistetyssä Hannu Mannisen tuntevat kaikki. Nykyisin etenkin nuoret yhdistetyn urheilijat ovat saaneet tutustua Hannuun myös valmentajana. Hän on ollut syksyn aikana mukana Lidl-junioriryhmän leireillä vetämässä harjoituksia ja tutustumassa nuoriin tulevaisuuden lupauksiin. Hannu Manninen on kokenut nuorten valmentamisen mielenkiintoisena. – On ollut mielenkiintoista seurata junioreiden tekemistä ja sitä, missä yhdistetyn junioritoiminta menee maajoukkuetasolla. Leireillä on mukava … Jatka lukemista »

Lue lisää
Sunnuntai 16.12.2012 klo 19:29

Ryynänen ja Herola maailmancuppisteille

Ramsaussa käydyissä yhdistetyn maailmancupkisoissa Janne Ryynänen ja Ilkka Herola kisasivat maailmancuppisteille. Ryynäsen sijoitus kisassa oli 25:s ja Ilkka Herola 27:s. Norjan Mikko Kloksen kirkasti eilisen hopea mitalinsa venyttämällä itsensä voittoon tiukassa loppukirissä. Toisen sijan otti Ranskan Jason Lamy Chappui. Kolmanneksi sijoittui itävaltalainen Mario Stecher. Kisan kolmas suomalainen Mikke Leinonen oli kisassa 38:s. Sunnuntain kisa oli … Jatka lukemista »

Lue lisää
Sunnuntai 16.12.2012 klo 19:04

Lauri Asikaiselle uran paras tulos Engelbergissä

Lauri Asikainen hyppäsi tänään uransa parhaan sijoituksen Engelbergin maailmancupkisassa sijoittuen kisassa kuudenneksitoista. Kuusamon Eräveikoissa hyppäävän Asikaisen hypyt kantoivat 129 ja 129,5 metriä ja toivat yhteensä pisteet 250,7. Sunnuntain tulokseen Asikainen oli tyytyväinen. ”Hyvältä tuntuu. Tänään sain kaksi tasaista hyppyä. Ei ollut ylimääräisiä puristuksia tai paineita. Eilen mietin, mikä hypyssä ei toiminut. Asento pääsi kaarteella vähän … Jatka lukemista »

Lue lisää
Lauantai 15.12.2012 klo 20:27

Yhdistetyn kisassa suomalaiset eivät yltäneet maailmancuppisteille, Janne Ryynäsellä huonoa tuuria hiihto-osuudella

Yhdistetyn maailmancupkisa käytiin Itävallan Ramsaussa. Suomalaisilla oli vaikeuksia lauantaina käydyssä Gundersen -kisassa. Kisassa voiton vei Norjan Magnus Moan. Moan nousi samalla maailmancupin kärkeen. Mikko Koksien takasi Norjalle kaksoisvoiton. Kolmanneksi kisassa tuli Saksan Fabien Riessle. HS-98 mäestä hypätyn mäkiosuuden jälkeen Janne Ryynänen oli sijalla 7. Hiihto-osuudelle Ryynänen lähti 33 sekuntia mäkiosuuden voittanutta Itävallan Mario Seidliä jäljessä. … Jatka lukemista »

Lue lisää
Lauantai 15.12.2012 klo 20:54

Suomalaiset karsiutuivat toiselta kierrokselta

Engelbergin HS137-mäen kisassa toinen kierros käytiin ilman suomalaisia. Kisassa voiton vei Itävallan Andreas Kofler ennen Puolan Kamil Stochia. Kolmanneksi hyppäsi Itävallan Gregor Schlierenzauer. Ensimmäisellä kierroksella perjantaina karsinnassa hyviä näyttöjä antaneet Lauri Asikaisen hyppy kantoi 123 metriä ja toi pisteitä 114,3. Tämä tulos riitti kierroksen 38. sijaan. ”Lauri on hypännyt täällä hyvin koko ajan. Top 20 … Jatka lukemista »

Lue lisää
Lauantai 15.12.2012 klo 16:41

Finnjumping ja Suomen Hiihtoliitto: Askel kohti hiihtourheilun yhdistymistä

Mäkihypyn ja yhdistetyn lajiliitto Finnjumping ry palaa osaksi Suomen Hiihtoliittoa (SHL). Finnjumping ry:n ja ja SHL:on neuvotteluissa on tultu tulokseen, että SHL:n alle perustetaan uusi mäkihypyn ja yhdistetyn yksikkö. Muutoksella pyritään turvaamaan suomalaisen hiihtourheilun menestys pitkällä aikavälillä. Syyt ”vanhaan malliin” palaamiselle ovat selkeät. Suomen Hiihtoliiton puheenjohtaja Matti Sundberg korostaa yhteistyön merkitystä. ”Nyt päätetty järjestely parantaa … Jatka lukemista »

Lue lisää
Perjantai 14.12.2012 klo 17:03

Lauri Asikainen onnistui Engelbergin karsinnassa

Sveitsin Engelbergissä mäkihypyn maailmancupkisojen karsinnassa Lauri Asikainen ja Ville Larinto hyppäsivät mukaan lauantaina käytävään HS137-mäen kisaan. Asikaisen komea hyppy kantoi 124 metriä joka toi karsinnassa 9. sijan. Päivän hyppyihin mies suhtautui kuitenkin rauhallisesti. ”Mukavan tuntuinen mäki ja mukavan tuntuiset hypyt. Sain pari hyvää treeniä alle, mistä oli hyvä lähteä karsintaan. Isompi mäki sopii minulle paremmin. … Jatka lukemista »

Lue lisää

Vanhemmat artikkelit «